Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


torstai, 2. huhtikuu 2015

Yksin yhdessä

Viimeinen tehtävämme oli katsoa video TED talk by Sherry Turkle ja pohtia sen perusteella kolmea kysymystä teknologiaan liittyen.

1. Termi "alone together" tarkoittaa sitä, että olet fyysisesti yksin mutta yhteydessä muihin erilaisten viestintäohjelmien kautta. Ihminen voi kuitenkin tuntea yksinäisyyttä, vaikka puhuisi päivittäin monia tunteja netissä muiden ihmisten kanssa. Se lievittää yksinäisyyttä mutta ei korvaa "face to face" tapaamista. Keskustelu ei ole "oikeaa" eikä kanssakäyminen oikeastaan sosiaalista. Ollaan jonkinlaisessa kontaktissa ilman, että tarvitsisi oikeasti näyttää ilmeitään tai tunteitaan.

2. Olemme huomanneet, että puhelinta otetaan esille oikeastaan joka paikassa. Harva nykyään ei vilkaise kertaakaan puhelintaan ollessaan seurassa. Ongelma on yleinen. Minunkin on joskus oikein päätettävä laittaa puhelin laukkuun, kun tapaan kavereitani. En kuitenkaan koskaan räplää puhelintani, kun kaverini kertoo minulle jotain. Sellaisen ihmisen ystävä en tahtoisi olla kuka ei katsoisi minuun, kun kerron hänelle jotain.

3. Sherry Turklen mielestä kännykkää räpläävä tulevaisuuden yhteiskunta on enemmän dystopinen. Hänen mielestään ihmiset haluavat paeta läsnäoloa muihin maailmoihin. On vaarallista, että ihminen haluaa keskittyä "keksittyyn maailmaan" oikean sijasta. Myös jatkuva pakonomainen yhteydenpito on Turklen mielestä vaarallista. Luulen, että suurin osa ihmisistä pystyy samaistumaan Turklen puheisiin. Itsekin tunnen vain yhden ihmisen, jolla ei ole älypuhelinta eikä facebookkia. Facebook, twitter ynnä muut "sosiaaliset robotit" kuuntelevat, kun muut eivät kuuntele. Robotti ei tuomitse. Ihmiset ovat yksinäisiä mutta pelkäävät intiimiyttä. Ihmiset yrittävät myös korjata yksinäisyyden ongelman verkostoitumalla. Sherry Turkle päättää esitykseensä ajatukseen siitä, että meidän on taas keskityttävä oikeaan politiikkaan, oikeisiin ihmisiin, oikeaan luontoon yms. Teknologiaa voi hyödyntää mutta se ei korvaa oikeita asioita.

- A.T

keskiviikko, 18. maaliskuu 2015

Second Life

Tällä viikolla ryhmän tehtävä oli tutustua Second Life-virtuaalipeliin. Tässä ryhmän mietteitä:

Second Life on pelaajien luoma virtuaalimaailma. Virtuaalimaailmassa kukin pelaaja voi tavata pelaajia ympäri maailman ja kommunikoida esimerkiksi chatin kautta. Second Life-virtuaalimaailmassa pelaaja voi luoda omanlaisensa maailman käyttämällä mielikuvitustaan ja mahdollisuuksia on lähes rajaton määrä.

Jokainen pelaaja aloittaa pelin luomalla hahmon, avatarin, itselleen. Hahmo voi toimia ikään kuin pelaajan omana alter egona. Pelissä pelattavien hahmojen vaihtoehtoja on useita. Peli itse mainostaa itseään pelinä, jossa kukin voi olla mikä tai kuka haluaa. Tarjolla on ihmishahmoja, sekä miehiä että naisia, ja on joukkoon eksynyt muutama ei-ihmishahmokin. Tarjolla olevista hahmoista jokainen pelaaja voi valita haluamansa hahmon, jota sitten käyttää pelin aikana. Hahmoa pystyy jatkuvasti muokkaamaan tai vaihtamaan, joten käytännössä pelaajan mahdollisuudet hahmon luomiseen ovat rajattomat. Hahmot ovat mielikuvituksellisia, tosin hyvin paljon keinotekoisten tietokonehahmojen näköisiä. 

Koko Second Life-maailma on värikäs maailma ja maailmassa voi jokainen hahmo elää haluamallaan tavallaan. Hahmot voivat perustaa yrityksiä, vuokrata ja ostaa maata ja kommunikoida haluamiensa henkilöiden kanssa. Asukkaina maailmassa on hyvin kirjava joukko väkeä. Asukkaista löytyy ihmisiä, eläimiä, vampyyrejä, koneita ja monia muita. Pelin hahmot elävät omassa maailmassaan omaa elämäänsä, jota pelin pelaaja pystyy päätöksillään kontrolloimaan

Voisi hyvin kuvitella, että tämän kaltainen virtuaalimaailma voi jollekulle toimia pakopaikkana todellisesta maailmasta. Second Life-virtuaalimaailmaan on todennäköisesti hyvin helppo uppoutua, sillä mahdollisuuksien määrä on niin suuri ja asioita pystyy kontrolloimaan eri tavalla kuin todellisessa elämässä. Toisaalta peli saattaa olla myös maailma, jossa pelaaja voi pitää hauskaa omalla hahmollaan ja rakentaa hahmolleen oman virtuaalielämän ihan vain ajan kuluksi.

Peli on luotu vuonna 2003 ja pelin maailma on melko päivittämätön. Tämän vuoksi peli näyttää hieman ikääntyneeltä ja ehkä jopa vanhentuneelta. Pelin maailma ja sen asukkaat näyttävät tiiviiltä yhteisöltä ja koska se on ollut olemassa niin kauan, voisi kuvitella että, uuden pelaajan on vaikea päästä yhteisöön sisään. Peliä pitkään pelanneille on todennäköisesti muodostunut tiivis yhteisö, jossa kommunikoidaan vilkkaasti keskenään. 

A.R.

torstai, 12. maaliskuu 2015

Yrityksemme toimintasuunnitelma

Viikon tehtävänä oli luoda toimintasuunnitelma kehittelemämme yrityksen viestintään ja verkostoitumiseen sekä uusien asiakkaiden houkuttelemiseen.

Yrityksemme Voyageseekers Oy on matkatoimisto, joka tarjoaa valmismatkoja ympäri maailmaa kaikille matkailijoille aktiivireissaajista harvemmin matkaan lähteville.

Yrityksen löytää sosiaalisesta mediasta kattavasti: omilta nettisivuilta, Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja Youtubesta. Sosiaaliseen mediaan yritys päivittää jatkuvasti ja monipuolisesti tietoa niin toiminnasta, kohdemaista, tarjouksista ja kampanjoista sekä vastailee asiakkaiden kysymyksiin.

Tavoittaakseen asiakaskuntaa ja herättääkseen huomiota yrityksemme käyttää erilaisia väyliä ja kampanjoita:

Joukkouttamista (=crowdsourcing) käytetään järjestämällä ideakilpailu yrityksen logon suunnittelemiseksi. Asiakkaat saavat osallistua kilpailuun omilla suunnitelmillaan, ja kilpailun voittaja palkitaan matkalla valitsemaansa kohteeseen. Asiakkaille järjestetään myös äänestys uudesta kohdemaasta, ja jälleen osallistujien kesken arvotaan voittaja, joka pääsee kyseistä uutta kohdetta testaamaan ja kirjoittamaan arvion nettisivuille ja muille sosiaalisen median kanaville. Nettisivuille ja Instagramiin asiakkaita houkutellaan lisäämään kuvia ja videoita reissuistaan, ja kaikkien hashtagia ”Voyageseekers” käyttäneiden kesken arvotaan joka kuukausi matkalahjakortti. Myös GoPro-yrityksen kanssa suunnitellaan yhteistyöprojektia, jossa kameraa käyttämällä saisi kuvattua reissufiiliksiä, jotka menisivät GoPron mainostukseen kuin myös yrityksemme nettisivuille.

Asiakkaita pyydetään myös kirjoittamaan yrityksen nettisivuille arvioita niin hotelleista kuin kohteista, ja nettisivujen asiakkaiden blogiin voi myös vapaasti kirjoitella kuulumisia reissusta. Asiakkaita pyydetään osallistumaan myös kertomaan nettisivujen ”Hidden gems” – osioon kohdemaiden hieman tuntemattomimmista nähtävyyksistä ja hienouksista. Kuvia ja kertomuksia voi myös lisätä muualle sosiaaliseen mediaan käyttämällä hashtageja #hiddengems ja #voyageseekers. Tästä osallistumisesta arvotaan tasaisin välein matkalahjakortteja.

Pelillistämistä (=gamification) käytetään hyödyksi yrityksen nettisivuilla, jossa on informatiivinen peli asiakkaiden pelattavaksi, jossa kategorian mukaan saa vastata tietokilpailuaiheisiin kysymyksiin niin kohdemaista, lennoista kuin matkailusta yleensäkin. Peliä pelaamalla voi myös voittaa matkailuaiheisia palkintoja. Asiakkaiden mielenkiintoa voidaan lisätä luomalla Voyageseekers – nimikkeellä kulkeva matkailuaiheinen tasohyppelypeli, joka olisi saatavilla eri sovelluskaupoista. Peli toimisi hyvin viihdykkeenä esimerkiksi lapsille pitkillä lennoilla.

Tuotesijoittelun (=product placement) kannalta yritys tekee yhteistyötä suomalaisten bloggareiden kanssa. Bloggareille tarjotaan Voyageseekersin kautta valmismatka, josta bloggari kirjoittaa arvion ja tietynlaisen mainostustekstin. Reissun aikana bloggari käyttää hashtagejamme mainostaakseen yritystämme. Bloggarin kanssa järjestetään myös kilpailu blogin lukijoille, jonka kautta voi voittaa yrityksen matkalahjakortin. Sama ajatus mahdollistaa myös yhteistyön Youtuben videobloggareiden kanssa, jotka jakavat videoita Voyageseekersin sponsoroimasta reissusta.

Yrityksemme solmii uusia kontakteja kohdemaissa uusien hotellien ja hostellien kanssa, jotka mainostavat yritystämme laajalti sosiaalisessa mediassa. Samoin yrityksemme yrittää myös tehdä yhteistyötä suomalaisten matkaohjelmien kanssa, jotta saisimme mainostusta ohjelman sponsoroinnin kautta.

Youtube – kanava mahdollistaa mainos – ja esittelyvideoiden helpon jakamisen sekä yhteistyökumppaneidemme mainostamisen.

 

- H.R

 

keskiviikko, 4. maaliskuu 2015

Matkailusivut

Tämän viikon tehtävänä oli valita ja analysoida kahta eri matkailusivua, joista toisen oli tarkoitus olla luotettava ja toisen epäluotettavalta vaikuttava. Valitsimme analyysin kohteeksi sivustot http://www.tripadvisor.com/ ja http://www.pallontallaajat.net/.

 

Tripadvisor

  • Houkutteleva ja moderni ulkoasu. Kaikki tärkeä saatavilla jo heti ensimmäiseltä sivulta, ja kaikki olennainen sisältö helposti löydettävissä. Ei ylimääräistä informaatiota tai linkkejä.  Jo ensikatsaukselta on selvää mistä sivulla on kyse: rento mutta kuitenkin virallinen ja luotettava ulkoasu helpottaa tulkitsemaan mitä sivusto tarjoaa.
  • Ei häiritseviä mainoksia, jotka eivät liity muun sivuston sisältöön
  • Monikansallisuus: eri kielivaihtoehdot, mahdollisuus vaihtaa valuutan yksikköä, jota sivusto käyttää esim. matkojen varaamisessa
  • Informaation monipuolisuus: ei keskity ainoastaan yhteen aiheeseen, vaan sivustolta pystyy mm. varaamaan lentoja, buukkaamaan hotelleja, sekä lukemaan että kirjoittamaan arvosteluja eri matkakohteista jne.
  • Facebook-integraatio. Vaatii tietyn luotettavuuden tason verkkosivulta, että se voidaan hyväksyä Facebookin partneriksi.

Pallontallaajat

  • Halvan oloinen ulkoasu: antaa vanhentuneen vaikutelman sivusta, jos ulkoasu näyttää siltä että sitä ei ole päivitetty vuosiin
  • Mainokset: paljon mainoksia ympäri sivua. Tämän lisäksi mainokset eivät välttämättä edes koske matkailua.
  • Sivun pääpaino on sen foorumeilla, jotka sisältävät käyttäjien lisäämää informaatiota, joka ei välttämättä ole yhtä luotettavaa mitä esim. matkaoppaissa
  • Sivustolta puuttuu melkein kokonaan kuvat. Luotettavaa ja laadukasta kuvaa verkkosivusta auttaa luomaan asiaan kuuluvat kuvat. Hetken selaamisen jälkeen onnistuimme löytämään yhden kuvan piilotettuna keskelle kokonaista sivullista tekstiä, mutta muuten sivusto on laajalti kuvaton.
  • Sivuston käyttäjien materiaali ei millään tavalla valvottua, kuka tahansa voi aloittaa blogin ja kirjoittaa mitä haluaa, ilman että kukaan tarkistaa faktoja

R.R.

torstai, 19. helmikuu 2015

Aurinkoisia tunnelmia luvassa!

Tällä viikolla tarkoituksena oli laatia ystävänpäiväkutsukortti. Saimme itse päättää kutsun lähettäjän ja kutsuttavat henkilöt. Päädyimme valitsemaan kutsujaksi yrityksen ja matkailuaiheiseen blogiimme liittyen kutsujaksi valikoitui Aurinkomatkat Oy. Miettiessäni Aurinkomatkojen sidosryhmiä asiakastilaisuus tai henkilöstön sisäinen virkistysilta olisivat mielestäni olleet liian tylsiä. Siksipä päädyin valitsemaan kutsun saajaksi bloggaajat. Blogit ovat yhä enenevässä määrin tulleet osaksi yritysten markkinointia sekä viestintää ja sen vuoksi bloggaajat ovat saaneet myös tärkeän roolin monessa organisaatiossa.

Evite-verkkosivustolla pystyy luomaan monenlaisia kutsukortteja muun muassa ystävänpäiväkutsuille. Valikoima on laaja, mutta niistä vain osa on käyttäjälle ilmaisia. Ilmaisvalikoimasta valitsimme mahdollisimman nuorekkaan ja pirteän, mutta silti hillityn ja selkeän kortin. Harkitsimme myös matkailuaiheista korttia, mutta koska kyse oli ystävänpäiväkutsusta, niin sydämet olivat siinä aika lailla ehdottomat. Siispä päädyimme perinteisempään malliin.

 

Yst%C3%A4v%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4kutsu.jp

 

Kutsun tekstiosuuden pyrimme pitämään mahdollisimman lyhyenä ja ytimekkäänä. Koska kyse on yrityksen promootiotilaisuudesta, tärkeää on, että mahdollisimman moni kutsun saajista saadaan houkuteltua paikalle. Sen vuoksi teksti on markkinointihenkinen. Toisaalta kutsussa pyrittiin myös korostamaan jo rakentunutta kumppanuussuhdetta ja sen takia se on tuttavalliseen sävyyn kirjoitettu. Tähän perustuu esimerkiksi sinä-sanan käyttö teitittelyn sijaan. Lisäksi oletetaan, että kutsun saaja tuntee yrityksen ja sen tuote- ja palveluvalikoiman, joten niitä ei tarvitse sen enempää kutsussa avata.

 

teksti.jpg

 

A.L.